7. Totuuden jälkeen

Milloin viimeksi lankesit väärään tietoon? Itseasiassa tutkimukset osoittavat, että ihminen harvoin huomaa joutuneensa valeuutisen tai valheellisen tiedon uhriksi. Nykyisessä informaatiotulvassa olemme haavoittuvaisia ja helposti huijattavissa, koska netissä emme jaksa keskittyä. Internetin tietotulvan myötä ihmisten keskimääräinen keskittymiskyky on huonontunut, emmekä muun muassa häiritsevien mainosten vuoksi jaksa lukea artikkeleita loppuun. Keskimäärin ihmisen keskittymisjänne (attention span) , eli aika, kuinka kauan ihminen pystyy keskittymään yhden asian havainnointiin, on viimeisimpien tutkimusten mukaan enää noin 8 sekuntia (vrt. kultakalalla sama arvo on 9 sekuntia!). Keskittymiskyvyn heikentyessä jäämme entistä helpommin yksinkertaistenkin valheiden uhreiksi. Samalla käsityksemme totuudesta pirstaloituu. 

Palaamme verkkokurssin viimeisessä luvussa takaisin käsitteesen totuus. Käymme tarkasti läpi, miten sosiaalinen median muovaamat filtterikuplat ja pirstaloituneet totuuskäsitykset ovat vaikuttaneet politiikassa. Videoluennon ensimmäisessä osassa perehdymme, millaisella poliittisella viestinnällä on pärjännyt internetin suosituimmilla some-alustoilla, joissa keskittyminen on tehty vaikeaksi ja valehtelminen on totuutta näkyvämpää.

Mikä on totta?

Totuuden jälkeisen ajan käsitteleminen herättää liudan kysymyksiä itse totuuden määritelmästä. Totuus-käsitteenä on edelleen haastava filosofinen ongelma, jonka ympärille on vuosisatojen saatossa muodostunut useita eri filosofian osa-aluita ja totuusteorioita. Muun muassa antiikin filosofi Aristoteles muotoili totuuden määritelmän vastaavuusteoriassaan sanoin "väite on tosi, kun se vastaa todellisuutta". Jotta emme pistäisi ajatuksiamme liikaa solmuun, tyydymme tällä kurssilla Aristoteleen maalaisjärjellä ymmärrettävään määritelmään. Keskitymme mielummin pohtimaan, mitä totuudelle on tapahtunut maailmassa, jossa "väite on tosi, kun se kerää muita enemmän huomiota".

"Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole."
– Aristoteles: Metafysiikka 

Kysymys paskapuheesta

“Yksi kulttuurimme merkittävimmistä piirteistä on kysymys paskapuheesta”, toteaa moraalifilosofi Harry G. Frankfurt esseessään On Bullshit (1986). Frankfurt erottelee klassikkotekstissään paskapuheen valehtelusta. Hän väittää, että valehtelija kiinnittää harkitusti väitteensä totuuteen ja varoo jäämästä kiinni. Paskanpuhuja käyttää valehtelua luodakseen kaaosta ja repiäkseen poliittista peliä. Paskanpuhuja ei kiinnitä totuuteen minkäänlaista huomiota eikä mittaa valheidensa seurauksia. “Sitä ei tehdä suhteessa totuuteen. Se ei ole samalla tavalla vanhanaikainen, poliittinen vale.”, toteaa Vihma. 

Faktoja on läpi poliittisen historian vääristelty ja esitetty itselleen suotuisassa valossa. Poliittinen valehtelu sen perinteisessä merkityksessä on ollut kuitenkin harkittua, totuusarvoissa pitäytyvää ja hallitsijan hyveellisyyttä suojelevaa.  ”On epäilemättä välttämätöntä, että suurlähettiläs joskus peittelee todellista peliään. Mutta anna tämän tapahtua niin, ettei kukaan tule siitä tietoiseksi, tai jos se huomataan, selityksiä tulee olla heti valmiina.”, kirjoittaa Niccolo Machiavelli hallitsijoille tarkoitetussa ohjekirjassaan Ruhtinas (1513)

Nykyajan poliittisessa kentässä, jossa sosiaalisessa mediassa kerätty suosio menee usein totuudenmukaisuuden edelle, eivät Machiavellin ohjeet enää päde.  “Donald Trump ei pyri näyttäytymään hyveellisenä eikä hän valehtele harkiten”, toteaa Vihma. Uudenlaista poliittista kulttuuria, jossa tunteisiin vetoaminen on totuudenmukaisuutta tärkeämpää, kutsutaan totuudenjälkeiseksi politiikaksi (post-truth politics). Nykyajan totuuden jälkeinen huijari, toisin kuin perinteinen poliittinen valehtelija, siirtää tunteet etusijalle ja jättää asiantuntijoiden kommentit toissijaisiksi.

Sanasta totuudenjälkeinen tuli Yhdysvaltojen presidentinvaalien ja Brexitin jälkeen niin käytetty, että Oxfordin sanakirjojen toimitus nimesi sen vuoden 2016 sanaksi.

Kuva: Yle Uutiset, 16.11.2016

Uutinen: Oxfordin sanakirjojen toimitus: Totuudenjälkeinen on vuoden sana.
Paskapuhe ei ole jotain, minkä suojissa harjoitetaan jotain perinteistä poliittista strategiaa. Se (itsessään) on tapa voittaa poliittiset vastustajat.
Antto Vihma
Dosentti, ulkopoliittisen instituutin tutkija

Portinvartijoiden kuolema

Julkisuuden portinvartijoina on pidetty perinteisesti mediataloja, jotka ovat päättäneet, mikä tieto kelpuutetaan uutiseksi. Perinteisten portinvartijoiden toimintaa on Suomessa ohjannut tähän asti muun muassa Julkisen sanan neuvoston toimittamat Journalistien ohjeet sekä Suomen laki. 2000-luvulle tultaessa on kuitenkin alettu julistamaan perinteisten portinvartijoiden kuolemaa. Median rooli on heikentynyt, kun ihmiset ovat vapaasti päässeet jakamaan ajatuksiaan blogeissaan sekä keskustelemaan kirjavasti sosiaalisessa mediassa. Internetissä poliitikot saavat suoran yhteyden äänestäjiin ja yritykset omiin kuluttajiin. Nykyään kuka tahansa voi perustaa uuden uutiskanavan ja ryhtyä toimittajaksi. Parikymmentä vuotta sitten olimme vielä sinä maailmassa, jossa aamun Hesari ja puoliyhdeksän uutiset määrittelivät sitä, mistä Suomessa puhutaan. Se maailma on täysin mennyttä eikä tule takaisin”, kuvailee Vihma.

Vanhojen portinvartijoiden kuolema on kuitenkin tarkoittanut uusien syntyä.Kuten olemme aikaisemmin kurssilla todenneet, kahvikeskustelujamme ohjaavat päivälehtien sijaan nykypäivänä somepalveluiden tykkäyksiin ja nettikäyttäytymiseen perustuvat filtterikuplat. Googlen ja Faebookin algoritmit tekevät puolestamme päivittäin miljoonia toimituksellisia päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan jokaisen henkilökohtaiseen totuuskäsitykseen. Algoritmit ovat nousseet aikamme uusiksi portinvartijoiksi.

Algoritmeihin pohjautuva verkostojen maailma ei ole demokraattinen ympäristö. Viestit ja julkaisut, jotka saavat ihmisen pysähtymään, viipymään ja reagoimaan, nousevat algoritmien määräämässä nettihierarkiassa ylöspäin. Kuten Steve El-Sharawyn luennolla saimme huomata, sitoutumisen määrällä on internetissä huomattavasti enemmän painoarvoa kuin julkaisun mahdollisella totuudenperäisyydellä (kts. Filtterikuplia ja algoritmeilla manipulointia).

Jakson toisessa osassa Vihma käy läpi, miten perinteiset mediat ja asiantuntijuus ovat selvinneet algoritmien aikakaudella, jossa tunteet ja räikeät valheet ovat jättäneet faktat jalkoihinsa.

Olemme tulleet nyt siihen tilanteeseen, jossa liberaalidemokratia, perinteinen vallan kolmijako, on kovan paineen alla ja on osoittautunut jopa haavoittuvaiseksi. Tämän todistaa nopea vilkaisu Yhdysvaltoihin, Unkariin tai viimeisimpänä Brasiliaan. Autoritäärinen populismi, joka käyttää totuuden jälkeisiä keinoja ja digitaalisia verkostoja, on saanut merkittäviä voittoja. Siksi meidän täytyy ottaa se vakavasti. ”

– dosentti Antto Vihma